Veljeni - seppä syntyessään!

Seppämestari Jouko Nieminen

Bloggarin velvollisuus on harrastaa jonkin verran itsensäpaljastelua, siksi päätin tunnustaa syyn, miksi olen niin kiinnostunut ihmisen luovasta puolesta. Bloggari voi myös harrastaa vapaasti nepotismia, kun ei ole valtion hommissa.
 Sekä isä, että äiti olivat käsistään käteviä. Isä vietti vapaa-aikansa sorvin, ja äiti ties kuinka monennessa polvessa, kangaspuiden ja ompelukoneen ääressä.  Vietin koko nuoruuteni matonkuteiden, kankaiden ja lankojen keskellä. Materiaalit olivat vapaasti käytössä, ja kyllä niitä käytinkin. Tein itselleni vaatteita, solmin ryijyn, neuloin ja virkkasin.  On ihme, että ajauduin lopulta ihan muihin hommiin.

Veljeni, Jouko Nieminen.sen sijaan otti onkeensa..

Veistos Fareham´in veistospuistossa

  Hänestä tuli seppämestari ja taidetakoja. Veljeni mielestä olen osasyyllinen siihen, että ammatti valitsi hänet. Ollessani kansakoulun neljännellä luokalla Leppävedellä, koulun voimistelusalissa esitettiin mahtipontinen, neuvostoliittolaisten ja suomalaisten yhteistyöelokuva "Sampo" vuodelta 1959.  Päätin, että tuolloin neljävuotiaan veljeni oli aika päästä elokuviin, ja otin hänet mukaan. Alku meni melko mukavasti, mutta eipä aikaakaan kun meno elokuvassa kiihtyi, musiikki oli hurjaa, kipinät sinkoilivat, seppä Ilmarinen takoi tulenkarvaisena naamaltaan, musta korpimetsä huokui uhkaa.  Ensin veli siirtyi syliin ja kotvan kuluttua estelyistäni huolimatta kiemurteli irti, ja pakeni koulun keittäjättären huomaan. Joku kipinä siitä kuitenkin sinkosi, koska seppämestari hänestä tuli.
Toisenkin kerran sekaannuin asiaan, kun hän opiskeluvaiheessa tarvitsi harjoittelupaikkaa. Ystävättäreni mies sattui olemaan seppä, ja harjoittelupaikka oli sillä selvä.  Siitä alkoi veljeni ja seppämestari Jarmo Anttilan vuosien mittainen yhteistyö. Jarmo oli saanut olla oppipoikana itsellään  taideseppä  Kauko Moisiolla. Jouko ja Jarmo ovat olleet varsinaisia sepäntaidon elvyttäjiä.

Suosikkini! Kirjapuu, ruostutettu teräs

Sepäntyö on ollut vaarassa unohtua, mutta aktiivisella työllä ja ahkeralla osallistumisella miehet ovat saaneet sepäntyön nousemaan uusiin ulottuvuuksiin. Perinteisellä tavalla työskenteleviä seppiä on tänään kymmenittäin eri puolella Suomea.
Suomalaiset sepät ovat tunnettuja ympäri maailman. Velipoikaa on kutsuttu luennoimaan ja opettamaan  Koreasta Amerikkaan.  Kädentaitaja ei ole valmis koskaan. On itsestään selvää. että uutta pitää oppia koko ajan vaikka ammatti olisi kuinka perinteinen.

Sepänpaja, FeSign,  sijaitsee Vantaankoskella,  Kuninkaantien  historiallisissa maisemissa. Ympäristö on esihistoriallista asuinseutua kivikaudelta asti.  Koskelle perustettiin myllyjä 1500 –luvullla, Kvarnbackan kosken ruukin toiminta, ja malminjalostus käynnistyivät 1830 –luvulla.  Koski on suosittu kalastuspaikka.Vanhassa Dahlforsin viilatehtaassa, kosken partaalla toimii nykyisin tilausravintola ja ohjelmapalveluyritys Kuninkaan Lohet Oy.  Kosken rannalta on vain runsaan kilometrin matka pajaan, jonka sijaitsee vanhan kartanon navettarakennuksessa.  Pajassa on pysyvä taontatöiden näyttely, avoinna aina sepän ollessa paikalla.

Monen esineen käyttöikä on nykyään vain muutama vuosi. Käyttöfunktio voi olla vielä lyhyempi. Mutta raudasta tehty kestää... kestää... joku avaa tänäkin päivänä rautaisen portin, joka on tehty satoja vuosia sitten.

Päivitetty galleriakalenteri

KARTTA 

Lisää linkeissä:
Youtube 
FeSign
Finnish designers
Perinnemestarit 

Tarjoiluvati

Takan arina

Big oak

Kristian Krokforsin ateljeessa

Kristian Krokfors ateljeessaan
Työn alla "ilmapallot"

Nyt lunastan aiemman lupaukseni tehdä ateljeevierailuja, ja tutustua lähemmin taiteilijoihin ja heidän työtapoihinsa. Ensimmäisen uhrini, Kristian Krokforsin nappasin helposti,  koska hänen ateljeensa sijaitsee kotitalossani, Döbelninkadulla. Ateljee on erittäin siisti ja hyvässä järjestyksessä. Siisteyden takana on talossa hiljattain tehty putkiremontti, jonka vuoksi huoneisto oli raivattava. Ei kuulema ollut ihan niin siistiä ennen remonttia. Kristianin ateljeessa on hauska istuskella. Hän ei lainkaan häiriintynyt rupattelustani, vaan jatkoi työtään, vastaillen samalla kiltisti kysymyksiini. Muistan ihastuneeni Krokforsin vihreisiin puihin jo vuosia sitten, nyttemmin suosikkivärini on punainen.  Ensimmäinen kysymykseni Kristianille onkin, missä vaiheessa väri alkoi muuttua? Vastaus oli yksinkertainen. Hän kertoi tehneensä ensimmäiset työt rasvakynillä, joita ei alkuun ollut saatavina muuta kuin vihreinä ja sinisinä.  Nykyiset maalaukset syntyvät akryyliväreillä, monotypiat öljyvärillä. Tietysti minua kiinnosti sekin, mistä idea puihin alunperin syntyi? Ensimmäiset puutarhat syntyivät millimetripaperille arkkitehtuurisena satiirina. Kaupunki- ja rakennuskuvat ironisoivat nykyistä arkkitehtuuria. Kaupunkimaalauksissa talot ovat kiinni toisissaan, lomittain ja päällekäin, ympäristö rakennetaan niin täyteen, ettei edes ilma mahdu luikertelemaan seinien välissä. Talojen ikkunat ovat usein sokeita, mustia neliöitä. Joissakin töissä ikkunoissa on kuitenkin valo, eli siellä, kivikasan keskellä on inhimillistä elämää. Tauluissa, joissa talot on harvemmassa, on aina valot ikkunoissa. Olisiko selkeä kannanotto?  Telttateeman kuvittelen mielessäni olevan keino päästää meidät välillä ulos rakennetun ympäristön puristuksesta. 
  Kutsun Kristianin uusimpia muotoja hellästi "pötkylöiksi", johon hän toteaa, että kyllä ne ovat puita, sypressejä. Ja niinhän ne ihan selvästi ovatkin. Ne ovat värikkäitä, huojuvia sypressejä, joiden muoto lähti lentoon, ja on nyt muuttumassa ilmapalloiksi. Ilmapallot valmistuvat tulevaan näyttelyyn Auran galleriaan, Turkuun.
Kysyn, mistä muotojen ideat kumpuavat, tulevatko ne yhtäkkiä, "poksahtaen" jostain? Harvoin kuulema niin käy. Muodot syntyvät prosessissa kokeilemisen ja hylkäämisen kautta. Joku idea voi muhia kymmenenkin vuotta käyttämättömänä, kunnes siihen yllättäen löytyy uusi, käyttökelpoinen kulma. Muodot kypsyvät hiljalleen uusiin suuntiin ja muodolla pitää myös olla joku tarkoitus. Tulee olemaan jännittävä nähdä, mitä seuraa ilmapallojen jälkeen, mihin muotoon ne asettuvat aikansa lennettyään.
Uteluuni, onko lopputulos aina sellainen kuin taiteilja on visioinut, saan vastauksen, että aika harvoin on.
-   Vaikka luulee tietävänsä tarkkaan mitä on tekemässä, niin prosessi voi lähteä yllättäviin suuntiin.
-   Mitä tekisit, jos aikaa olisi rajattomasti?
-   Muotokuvia, olen tehnyt yhden omakuvan ja vaimon muotokuvan. Se laji kiinnostaisi, ehkä tulen tekemään niitä enemmänkin tulevaisuudessa.

Ohikulkiessani  näen taiteilijan usein seisomassa työnsä ääressä. Luovuuden lisäksi pitää olla hyvä fysiikka, että jaksaa päivästä toiseen pikkutarkkaa ja hidasta "näpräystä", kuten hän itse sanoo.  Nopeuttaa ei voi, koska silloin jälki ei ole hyvä. Joillakin taiteiljoilla on tapana kuunneella musiikkia maalatesssaan. Krokforsin ateljeessa on hiljainen ja harras tunnelma.

Lisää kuvia Kristian Krokforsin töistä.  KUVAT

Kristian Krokforsin töitä on nähtävillä seuraavan kerran Turussa, Auran galleriassa 20.2 - 11.3.
Voit ottaa myös yhteyttä taiteilijaan suoraan:    k.krokfors@hotmail.com

KATSO PÄIVITETTY NÄYTTELYKALENTERI

GALLERIAKÄRPÄNEN FACEBOOKISSA, LIITY MESSIIN!